Seppo Lehto on saanut 2v 5kk vankeustuomion useista "törkeistä kunnianloukkauksista", "kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan" ja "uskonrauhan rikkomisesta". Samalla Lehdon ja hänen rikoskumppaniksi katsotun henkilön maksettaviksi tulivat miltei sadantuhannen euron vahingonkorvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Lehto teki suomalaisista huippupoliitikoista ja virkamiehistä internettiin joitain "valeblogeja", joissa käytettiin hyvinkin värikästä kieltä ja kuvia ko. henkilöistä.

On selvää, että Seppo Lehdon saama tuomio, sekä Seppo Lehdon saama kohtelu viranomais- ja oikeuslaitoksessamme on täysin kohtuutonta. Ilmeisesti oikeuslaitoksemme mielestä poliitikkojen pilkkaaminen on törkeämpi rikos, kuin vaikkapa törkeä pahoinpitely tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Kyse on ilmiselvästi Sepon kohdalla sananvapauden loukkauksesta ja poliittisen toisinajattelijan vainosta. Seppo Lehto on mielipidevanki, joka ansaitsee kaiken tukemme, täysin riippumatta siitä, mitä mieltä olemme hänen kirjoitustensa sisällöstä tai muusta toiminnastaan.

Pyrimme tässä blogissa kertomaan tapahtumien kulusta, nykytilanteesta ja Sepon omista kuulumisista kaltereiden takaa. Haluamme blogillamme myös herättää keskustelua suomalaisesta sananvapaudesta ja oikeusjärjestelmästä.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Mitä on tapahtunut tähän mennessä?

25.6.2010 Poliisi otti Seppo Lehdon kiinni hänen ollessaan palamaassa ystäviensä kanssa kalastureissulta. Seppo siirrettiin ilmeisesti välittömästi Raahen poliisivankilaan ja sieltä edelleen Oulun vankilaan ja sieltä edelleen Vantaalle. Raahen poliisivankilasta Seppo sai soittaa vain yhden puhelun, asianajajalleen, muualta ei lainkaan.

1.7.2010 Seppo Lehto siirrettiin Turkuun matkaselliin. Täältäkään Seppo ei saanut soittaa kenellekkään. Olosuhteet vankiselleissä olivat olleet huonot ja Seppo oli mm. kärsinyt tupakansavusta ja puutteellisesta hammashygienian hoidosta. Lopulta Seppo pääsi "oikeaan" vankilaan.

2.7.2010 Sepon ollessa lääkärin/sairaanhoitajan tapaamisessa, hänen kertomuksiinsa omista vaivoistaan ja pyynnöistä niiden huomioonottamiseksi ei suhtauduttu vakavasti. Sen sijaan Sepolle suositeltiin mielialalääkitystä ja häntä peloiteltiin vankilassa pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen joutumisella. Seppo Lehdolla ei ole ikinä diagnosoitu mitään mielenterveyden häiriötä, jolla pakkohoito ja -lääkitys voitaisiin joissain olosuhteissa perustella. Kyse on siis ilmiselvästi mielipidevangin peloittelemisesta ja yrityksestä medikalisoida toisinajattelijoita, kuten Neuvostoliitossa oli tapana.

Seppo kärsi vankilassa kunnollisen ulkoilutilan puutteesta, sekä ulkoillessa tupakansavulle altistumisesta. Savuttomaksi vaihtoehdoksi on Sepolle tarjottu eristysselliä! Vankiloita ei ilmeisesti koske tupakkalaki lainkaan, vaan niissä voidaan tupakoimattomia ihmisiä altistaa passiiviselle tupakoinnille täysin vapaasti.

7.7.2010 Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta tulleen alustavan viestin mukaan Sepon tuomio on kohtuuton. EIT:n mukaan jo pelkkä ehdollinenkin rangaistus on liian kova tuomio Sepon tekosista. Tämän seurauksena Sepon tuomioon pyritään nyt hakemaan keskeytystä, jotta Suomen valtio ei taas kerran loukkaa ihmisoikeuksia enempää.

Ilmeisesti EIT:n alustavan viestin vuoksi Seppo Lehto on nyt siirretty savuttomaan yksinäisselliin. Sellissä on oltava yksin klo 15:45-07:00 välisenä aikana. Sellissä on ikkuna puistoon päin sekä oma televisio. Punttisali ja ulkoilumahdollisuudet ovat Sepon käytettävissä aamusta iltapäivään saakka. Pakkohoidolla ja lääkityksellä uhkaileminen on ilmeisesti nyt loppunut. Seppo voi soittaa ostamallaan puhelinkortilla, jos anoo siihen erikseen luvan.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos Seppo onkin koko ajan kärsinyt mielenterveydenhäiriöistä taikka jopa mielisairaudesta, eikö hänellä nyt olisi oikeus saada hoitoa? Eikö vankila-aika kannattaisi käyttää juuri toipumiseen?

Anonyymi kirjoitti...

Voimia Sepolle ja niille jotka aktiivisesti auttavat tuomion purkamista! Elämme selvästi arkoja aikoja. Näennäisdemokratiamme ja sen väkivaltakoneisto on valmis hyväilemään kuoliaaksi jokaisen äänekkään toisinajattelijan. Myös parodia on ankarasti kielletty tyylilaji, sillä jossain voi aina olla joku joka loukkaantuu! Seppo tarvitsee nyt ulkopuolista apua.

Markus Jansson kirjoitti...

> Entä jos Seppo onkin koko ajan
> kärsinyt mielenterveydenhäiriöistä
> taikka jopa mielisairaudesta, eikö
> hänellä nyt olisi oikeus saada
> hoitoa? Eikö vankila-aika
> kannattaisi käyttää juuri
> toipumiseen?

Seppo ei ole ikinä kärsinyt mistään mielenterveyden häiriöstä. On lisäksi eri asia puhua siitä, että "pääsee hoitoon" ja "joutuu hoitoon". Seppo on joutunut vankilaan mielipidevankina.

Anonyymi kirjoitti...

Sepon nykytilaa en tunne, mutta mielestäni Sepon harrastamat kuvamanipulaatiot edustavat jonkinasteista regressiivisyyttä.

1990-luvulla Sepolla meni mielestäni välillä ns. lujaa. Merkittävien valtiovierailujen aikaanhan Seppo laitettiin pariksi päiväksi vaihtopenkille (putkaan). Omien sanojensa mukaan Seppoa pidettiin suojelupoliisin kellarissa, jossa hänet homoraiskasi sekä Venäjän suurlähetystön että suojelupoliisin johto.

Seppo kirjoitti aiheesta muutamia pamflettejakin, jotka ovat varmasti tuttuja Tampereella tuolloin yliopistolla opiskelleille; harmi että yhtään ei ole tallella koska verbaliikka oli sangen riemastuttavaa.

Muuten olen sitä mieltä, että Sepon terveys tulee arvioida ja tarvittaessa antaa hoitoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä teidän touhunne on täysin naurettavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Yleistä mielenkiintoa tässä blogissa herätti lähinnä se tieto, että tupakkalaki ei näköjään koske vankiloita - vankilakundeistahan todennäköisesti kun 99% tupakoi.

Tämä asia pitää hoitaa kuntoon. Onko Braxin vai Holmlundin aluetta? Saihan Elisabet Rehnkin aikoinaan puolustusministerinä olleessaan ovet varuskuntien vessoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Näitä tuomioita ihmisiä kohtaan alkaa olla siellä sun täällä. Näitä Sepon lausuntoja Astrid Thorsista ja Somali-pakolaisista, ja Venäjän karjala miehityksestä. Onko se rikos, vaiko polittinen kannanotto?

Ei ihmisiä ole luotu elämään häkkiin, taikka
eristysselliin. Netissä kirjoitetaan paljon kaikenlaista. Eikä se ole rikos ihmisiä taikka valtioita vastaan.

Ystävällisin Terveisin
Johannes M. Sparrestad